Ihana kun päivällä riittää valoa. Tänään nautin vain valossa kylpevistä huoneista ja kuvasin tunnelmaa myös teille. Samalla olen miettinyt sisustuksellisia asioita. Olohuoneprojekti on edelleen kesken. Vähän pitäisi maalia sutia, ostaa vitriini ja pari valaisinta. Haluaisin myös suuren viherkasvin tilaan. Ongelmana on se, ettei mistään kohtuumatkan päästä löydy sellaista kasvia kuin haluaisin ostaa, tai riittävän kookasta. Olenkin pohtinut vihersisustamista viime aikoina. Tähän liittyen haluaisin tuoda vihreää sisustukseen kasvien muodossa.
Kun kevät on tulossa, olen laittanut itseänikin vähän uuteen kuosiin aloittamalla intensiiviset kahvakuulatreenit, leikkautin tukkaa lyhyemmäksi ja sävytin tummaksi ja hankin uusia treenivaatteita. Ripsenpidennykset otin pois jo jonkin aikaa sitten, toukokuussa ne ovat palkintoni siitä, että pidän itsestäni huolta, syön ja liikun hyvin ja hoidan sosiaalisia suhteitani.
Tänä keväänä saan myös tietää, pääsenkö jatkokouluttautumaan.
Yours H